Kasvatuksen teemanumerot

Onko mielessäsi hyvä aihe teemanumeroksi? Onko Sinulla halua ja asiantuntijuutta koota teemanumero? Kasvatus-lehti ottaa vuosittain vastaan teemanumeroehdotuksia. Lähetä teemanumeroehdotuksesi osoitteeseen kasvatus-toimitus@jyu.fi. Ehdotukset käsitellään kerran vuodessa Kasvatustieteen päivillä, ja käsiteltäviksi otetaan lokakuun loppuun menessä lähetetyt ehdotukset. 

Teemanumeroehdotus on noin kolmen sivun esitys, jossa kerrotaan seuraavat tiedot: tarkasteltava teema, sen rajaus ja aiheen merkitys; teemanumeron toimittajien tutkimus ja asiantuntijuus teeman parissa; kirjoittajakutsu eli kuvaus siitä, millaisia tekstejä teemanumeroon toivotaan.

Kirjoittajakutsuja tuleviin teemanumeroihin:

Tiedostava taidekasvatus (2/2022)

Mikä tehtävä taidekasvatuksella on kansakuntamme sivistyksen ja kestävän kehityksen perustana? Mikä on taide- ja taitokasvatuksen arvo yhteiskunnassamme ja sen koulutusjärjestelmässä? Millaisena taidekasvatus näyttäytyy siihen liittyvän tuoreimman tutkimuksen näkökulmasta?

Tiedostava taidekasvatus -teemanumeron tavoitteena on esitellä tutkimusta, jonka avulla lasten, nuorten ja aikuisten jatkuvaa ja elinikäistä kasvua ja oppimista tuetaan taide- ja taitokasvatuksen näkökulmasta yhteiskunnassamme. Teemanumero tarkastelee taidekasvatuksen tutkimusta myös suhteessa globaaliin ja kulttuurisesti moninaistuvaan maailmaan – maailmaan, jossa ekologiset ongelmat haastavat ihmiskeskeistä maailmankuvaa. 

Kutsumme kasvatustieteilijät, opettajankouluttajat ja erityisesti taide- ja taitoaineiden piirissä työskentelevät tutkijat esittelemään tuoreimpia tutkimustuloksiaan. Minkälaiset taidepedagogiset ratkaisut edistävät parhaiten sivistystä, uutta arvioivaa, kriittistä ja tiedostavaa ajattelua sekä toimintaa? Millaisia taitoja ja toimintakulttuureita taide- ja taitoaineet voivat tuoda ekososiaalisen sivistyksen kehitykselle? Miten tukea hyvinvointitaitoja, myönteistä kehitystä ja osallisuutta taiteen avulla? Entä miten tiedostava taidepedagogiikka voi tukea jatkuvaa, elinikäistä oppimista?

Olemme erityisesti kiinnostuneita tutkimushankkeista, jotka yhdistävät eri taide- ja taitoaineita sekä monitieteisiä tarkastelukulmia tiedonalojen rajat ylittäen. Aivotutkimus on tuottanut viime vuosina merkittävää evidenssiä taide- ja taitokasvatuksen merkityksestä lapsen kehitykselle ja oppimiselle. Teemanumero kutsuu tähän rinnalle myös muita tutkimusmenetelmällisiä lähestymistapoja.

Toivomme teemanumeroon tiedostavaan taidekasvatustutkimukseen liittyviä artikkeleita, jotka perustuvat erilaisiin tutkimusotteisiin ja metodeihin. Artikkelin aihepiiri voi liittyä esimerkiksi seuraaviin teemoihin, mutta muitakin teemoja voi ehdottaa:

  • jatkuva oppiminen, taide ihmisen elämänkaaressa ja sen eri vaiheissa
  • taide ja ekososiaalisen sivistyskasvatuksen ja koulutuksen hyvinvointi-interventiot ja niiden tutkimus
  • taito- ja taidekasvatus kestävän kehityksen pedagogiikassa
  • taidekasvatus globaalissa ja moninaistuvassa maailmassa
  • taide- ja taitokasvatus varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa
  • arviointiosaaminen taide- ja taitokasvatuksessa.

Käsikirjoitukset voivat käsitellä kaikkia koulutusjärjestelmän tasoja sekä elämän eri osa-alueita.

Lähettäkää tiedeartikkelien käsikirjoitukset viimeistään 31.8.2021. Lyhyemmät kirjoitukset, puheenvuorot ja kirja-arviot ehtivät mukaan, jos ne lähetetään viimeistään lokakuussa 2021. Teemanumero ilmestyy keväällä 2022.

Teemanumeron toimittavat Mirja Hiltunen, Inkeri Ruokonen ja Mari Tervaniemi. Kasvatus-lehden kirjoitusohjeiden mukaisesti laaditut käsikirjoitukset pyydämme lähettämään osoitteeseen mirja.hiltunen(at)ulapland.fi.

 

Tulevia teemanumeroita, joiden kirjoittajahaku on päättynyt:

Moniulotteinen ohjaus (2/2021)

Ohjauksen rooli yhteiskunnan eri aloilla on kasvanut. Viime vuosina näkyvää keskustelua on käyty esimerkiksi ohjauksen roolista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä sekä digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista opinto- ja urapolkujen sujuvoittamisessa.

Merkittävä käsitteellinen ja käytännöllinen muutos ohjauksen kentällä on muun muassa, että koulutuksen eri asteiden opetus- ja ohjaussuunnitelmissa ohjaus ei enää rajaudu ohjausalan ammattilaisten toiminnaksi, vaan ”kuuluu kaikille”. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja Euroopan sosiaalirahasto ovat viime vuosina rahoittaneet merkittävillä summilla erilaisia ohjauksen käytänteiden, välineiden ja järjestelmien kehittämishankkeita, joilla pyritään vastaamaan koulutuksen ja työelämän haasteisiin. Koulutuksen kentän ohella ohjaus- ja vuorovaikutustaidoille on kysyntää esimerkiksi johtamisen käytänteitä kehitettäessä erilaisissa organisaatioissa.

Ohjausjärjestelmien murros sekä ohjauskäytänteiden ja ohjauksen tutkimuksen lähestymistapojen moninaisuus ovat näkyneet myös Suomen kasvatustieteellisen seuran alla toimivan Ohjausalan tutkimuksen verkoston kokoontumisissa. Ohjauksen tutkimus Suomessa on monipuolista ja moniulotteista. Kokonaiskuvan muodostamisesta tekee osaltaan haastavaa se, että ohjauksen tutkijat tulevat eri tieteenaloilta ja tutkimuksia julkaistaan eri foorumeilla. Erilaisista käsitteellisistä lähtökohdista huolimatta näyttää kuitenkin siltä, että ohjauksen tutkijat päätyvät usein samantyyppisten kysymysten äärelle: ohjaukseen liittyvät asiat ovat monisyisiä ja ulottuvat yksityisimmistä kokemuksista ohjausvuorovaikutuksen ja yhteisöllisten käytänteiden kautta laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Erityistä ohjausalan tutkimuksissa ehkä onkin, että ohjausta tutkittaessa nämä ulottuvuudet ovat väistämättä läsnä ja tutkijoiden on huomioitava ne tutkimuksen eri vaiheissa.

Moniulotteinen ohjaus -teemanumerossa haluamme nostaa esiin laadukasta suomalaista ohjauksen tutkimusta eri tieteenaloilta. Teemanumeron tavoitteena on myös avata keskustelua monitieteisestä ohjauksen tutkimuksesta osana kasvatustieteitä ja edistää keskustelua, joka auttaa ohjauksen keskeisten ja ajankohtaisten ilmiöiden tunnistamisessa ja kokonaiskuvan hahmottamisessa.

Teemanumeroon tarjottavat tieteelliset artikkelit voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia aiheita:

· ohjauksen tutkimuksen käsitteelliset ja metodologiset ongelmat

· ohjausjärjestelmän murros

· ohjaus ja digitalisaatio

· ohjaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ekologinen kestävyys

· ohjauksen yhteiskunnalliset funktiot

· ohjaus ja monialainen yhteistyö

· ohjauksen taito ja ohjaajien kouluttaminen

· ohjaus asiakkaan näkökulmasta.

Myös muita ohjausalan kannalta merkittäviä aiheita voi esittää. Teemanumeroon voi tarjota myös lyhyempiä kirjoituksia, puheenvuoroja ja kirja-arvioita ajankohtaisista aiheista.

Kasvatus-lehden kirjoittajaohjeiden mukaisesti laaditut tekstit pyydetään lähettämään viimeistään 31.8.2020 osoitteeseen teemu.suorsa@oulu.fi. Otsikkokenttään ”Kasvatus: Moniulotteinen ohjaus”. Julkaisuprosessi noudattaa Kasvatus-lehden periaatteita ja käytänteitä.

Teemanumeron toimittavat Sauli Puukari (Jyväskylän yliopisto), Jussi Silvonen (Itä-Suomen yliopisto) ja Teemu Suorsa (Oulun yliopisto).

 

Kasvatuksen dekontekstualisaatio (5/2021)

Koulutus ei ole neutraalia asioiden oppimista, vaan se toteutuu aina historiallisissa ja ideologisissa kehyksissä. Siksi tarvitsemme tutkimusta, joka ottaa huomioon nämä erilaiset kasvatuksen kontekstit. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kasvatuksen tutkimuksen valtavirta siirtyy uusliberalistisen koulutus- ja tutkimuspolitiikan myötä yksilöpsykologiseen oppimisen ja osaamisen kehittämiseen. Tällöin kasvatuksen historialliset, filosofiset, yhteiskunnalliset, ideologiset ja ekologiset reunaehdot jäävät vähemmälle huomiolle. Tätä kasvatuksen tutkimuksen etääntymistä konteksteistaan sanotaan sen dekontekstualisoitumiseksi. Ilmiö näkyy monin eri tavoin esimerkiksi tutkimuksen rahoituksessa, rekrytoinnissa sekä opetuksessa.

Kasvatustieteellisen tutkimuksen ja asiantuntijatiedon dekontekstualisaatio jäljitetään usein modernin kasvatustieteellisen tutkimuksen syntyaikoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ja erityisesti niin sanottuihin positivistisiin tieteenihanteisiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Niissä painottuvat sekä kokeelliset että tilastolliset tutkimusmenetelmät, joita pidettiin filosofisia tai historiallisia lähestymistapoja tarkempina. Lisäksi positivismi painotti niin sanottua naturalistista ihmiskäsitystä, joka käsittää ihmisen luonnonolentona, jonka kasvu ja käyttäytyminen eivät eroa merkityksellisesti muusta eläinkunnasta. Positivistisen kasvatustieteellisen tutkimuksen väitettiin palvelevan myös opetuksen ja koulutuksen hallinnan käytäntöjä tekemällä niistä yksilökeskeisempiä ja tehokkaampia. Positivistinen tutkimus pyrki kytkemään kasvatuksen asiantuntijatiedon ihmisen kasvun ja oppimisen "todellisiin" konteksteihin - näkyvään ja mitattavaan käyttäytymiseen. Samalla se kuitenkin marginalisoi monia muita tapoja ymmärtää kasvatuksen maailmaa, kuten esimerkiksi kasvatuksen kulttuurisia, institutionaalisia sekä eettisiä ulottuvuuksia tarkastelevan kasvatustieteen. Siten positivismi lopulta muodostui merkittäväksi dekontekstualisaation piirteeksi kasvatustieteessä. (Saari 2016.)

Dekontekstualisoitunut kasvatustieteellinen asiantuntijatieto alkoi vaikuttaa myös tapoihin, joilla koulutuspoliittisissa teksteissä ja kasvatustieteellisissä oppikirjoissa hahmotetaan kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöitä. Esimerkiksi suomalaisissa opetussuunnitelmateksteissä on havaittu kehityskulku, jossa koulun kulttuurisia ja institutionaalisia piirteitä koskevat kuvaukset katoavat ja tilalle tulee abstrakti puhe oppimisesta (Simola 2015; ks. myös Biesta 2017). Asiantuntijatiedon dekontekstualisaatio näkyy myös siinä, miten koulutuksen hallinnassa ja tutkimuksen arvioinnissa hyödynnetään tilastollista järkeilyä. Dekontekstualisaatiokehitys ilmenee esimerkiksi vahvana luottona tutkimusindikaattoreihin, kuten impaktifaktoreihin ja Julkaisufoorumin tasoluokitukseen.

Opettajankoulutuksessa dekontekstualisoitunut tieto on yhdistynyt muun muassa ihanteisiin opettajasta mallikansalaisena. Ne esittävät kansanopetuksen ammattilaisen esivallan ja sen moraalin nöyränä edustajana, jonka tehtävänä on välittää tämä auktoriteettiuskollisuus myös kasvavalle kansanosalle. Kun nämä kehityskulut yhdistyivät, tuloksena oli 1900-luvun loppupuolella muodostunut ihannekuva tieteellisesti ajattelevasta, toimintaansa reflektoivasta koulutuksen ammattilaisesta. Tähän ihannekuvaan ei kuitenkaan kuulunut koulutusta ohjaavien ideologisten rakenteiden hahmottaminen, saati niiden kyseenalaistaminen. (Värri 2006.) 

Teemanumero kokoaa kasvatustieteen ja koulutuksen dekontekstualisaatioon liittyviä artikkelikäsikirjoituksia, lyhyempiä kirjoituksia, puheenvuoroja sekä kirja-arvioita. Teemanumeroon toivotaan kirjoituksia muun muassa seuraavista aihepiireistä:

  • yksilöpsykologisen näkökulman suhde kasvatuksen filosofisten, yhteiskunnallisten, poliittisten, historiallisten ja ekologisten kysymysten tutkimiseen
  • dekontekstualisaatio empiiristen, filosofisten ja historiallisten analyysien valossa
  • tutkijan tai opettajan taustan (esim. sukupuoli, etnisyys, sosioekonominen asema), maailmankuvan ja tiedetaustan vaikutus tutkimukseen ja opetukseen.

Toimitusprosessi on kaksivaiheinen. Toimittajat pyytävät teemanumeroon kirjoittamisesta kiinnostuneita lähettämään alustavan ehdotuksensa 30.6.2020 mennessä. Ehdotuksessa tulee olla kirjoittajien nimet ja noin 200-250 sanan mittainen abstrakti aiotusta tekstin sisällöstä. Sen perusteella annetaan kirjoittajille palaute 30.8.2020 mennessä. Teemanumeroon tarjottava, Kasvatus-lehden kirjoittajaohjeiden mukaisesti laadittu teksti lähetetään toimittajille 31.12.2020 mennessä. Käsikirjoitukset menevät tämän jälkeen vertaisarviointiin kaksoissokkoarvioinnin ja TSV:n vertaisarviointitunnuksen periaatteen mukaisesti. Lopullinen käsikirjoituksen julkaisupäätös tehdään Kasvatus-lehden prosessien mukaisesti siten, että lehden päätoimittaja tekee harkintansa mukaan hyväksymispäätökset vertaisarvioinnin pohjalta.

Teemanumeron toimittavat Hannu L. T. Heikkinen, Mervi Kaukko, Tiina Nikkola ja Antti Saari. Ehdotukset ja käsikirjoitukset pyydetään lähettämään sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen mervi. kaukko (at) tuni.fi.

Lähteet

Biesta, G. 2017. Education, measurement and the professions: Reclaiming a space for democratic professionality in education. Educational Philosophy and Theory 49 (4), 315-330.

Saari, A. 2016. Knowledge without contexts? A Foucauldian analysis of E. L. Thorndike's positivist educational research. Studies in Philosophy and Education 35 (6), 589-603.

Simola, H. 2015. Koulutusihmeen paradoksit: Esseitä suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Tampere: Vastapaino.

Värri, V-M. 2006. Tehtävä napapiirillä: opettajankoulutuksen intellektualisointi! Teoksessa J. Husu & R. Jyrhämä (toim.) Suoraa puhetta: Kollegiaalisesti opetuksesta ja kasvatuksesta. Professori Kari Uusikylän 60-vuotisjuhlakirja. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-kustannus, 195-214.