Maailma muuttuu – muuttuuko koulukin? (EduFuturan tiedote 27.1.2018)

Opiskelijat Joonas Mannonen, Oona Huttunen, Hilma Ojanen ja Wilhelmiina Koskelo tekivät kesällä 2017 haastattelukiertueen eripuolille Suomea. Matkan tuloksena syntyy kirja, joka on kattava läpileikkaus suomalaisten oppimiskokemuksista. Professori Jouni Välijärvi peilaa ihmisten tarinoita tutkimustietoon ja havaintoihin muun muassa PISA-arvioinneista.

Nuoret kuulevat ja taltioivat erilaisten suomalaisten kokemuksia koulusta ja oppimisesta. Haastatteluissa heille välittyy mittava määrä ideoita siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutusta pitäisi tulevaisuudessa viedä.

Osa kirjan tarinoista on kipeää luettavaa. Koulukiusaaminen on jättänyt haavoja, joiden kanssa kamppaillaan koko loppuelämä. Kipeisiin asioihin puuttumalla koulu voi kuitenkin myös muuttaa elämää paremmaksi. Yhteisöön kasvamisen mahdollistajana koulun merkitys on korvaamaton.

Tarinat ovat kuitenkin pääosin myönteisiä, opettajia, koulua ja saatua oppia arvostavia. Monia asioita haluttaisiin kuitenkin myös muuttaa. Tulevaisuus edellyttää valmiutta elää jatkuvan muutoksen keskellä, sosiaalisia taitoja, kulttuurista joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja intoa muuttaa maailmaa, tiimityön hallintaa, yrittäjyyttä, digitaitoja… Moni kantaa huolta myös nuorten terveydestä, hyvinvoinnista ja tasavertaisista mahdollisuuksista harrastaa.

-Tarinoissa ihmiset kuvaavat omia kokemuksiaan ja näkemyksiään koulusta hyvin avoimesti ja rehellisesti. Nuoret ovat onnistuneet saavuttamaan haastateltujen luottamuksen poikkeuksellisella tavalla, professori Välijärvi kuvaa.

Kirja on tärkeää luettavaa paitsi koulutuksen ammattilaisille ja päättäjille, myös kaikille koulutuksesta kiinnostuneille.

Jouni Välijärvi, Joonas Mannonen, Oona Huttunen, Hilma Ojanen, Wilhelmiina Koskelo: Maailma muuttuu – muuttuuko koulukin? (Docendo 2018), sidottu, 184 sivua, ISBN 978-952-291-489-7. Kirjan kuvitus on jyväskyläläisen Linda Saukko-Rautan käsialaa.

Kirja julkistetaan EduFutura Jyväskylän kesäkiertueen ja kirjaprojektin esittelyn yhteydessä Educa-tapahtumassa Tulevaisuuden luokkahuoneessa tänään 27.1. klo 15.00–15.45. Kirjaa voi ostaa kustantaja Docendon ja EduFutura Jyväskylän oppilaitosten kautta. Sitä myydään myös Educa-tapahtumassa erityishintaan 20€, (32,90€).

Lisätietoja:

Suunnittelupäällikkö Jarkko Pirkkalainen, Jyväskylän yliopisto, puhelin 040 737 3364.

Viestintäsuunnittelija Jenni Isopahkala, EduFutura Jyväskylä, puhelin 0406485499

Kustantaja Juha Janhonen, tiedotus@docendo.fi, Docendo, puhelin 040 8430 139