Las­ten lu­ku­tai­don tut­ki­mus laa­je­nee verk­ko­tekstei­hin (21.3.2018)

Kou­lu­tuk­sen tut­ki­mus­lai­tok­sel­le 1,1 mil­joo­naa las­ten lu­ku­tai­don tut­ki­muk­seen

Suomalaislasten lukutaito on tällä vuosikymmenellä pysynyt tasaisena ja erinomaisella tasolla. Jotta Suomen asema lukutaidon huippumaana voidaan säilyttää jatkossakin, on lukutaidon tason sekä siihen liittyvien tekijöiden muutoksia seurattava niin Suomessa kuin muissa maissakin. Lukutaidon kehityksestä eri maissa saadaan lisätietoa, kun Suomi on vuonna 2021 jälleen mukana yli 50 maan kansainvälisessä lasten lukutaitotutkimuksessa (PIRLS). Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lähes 1,1 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselle neljäsluokkalaisia koskevan tutkimuksen toteuttamiseen Suomessa.

̶  Nyt PIRLSiin vuosille 2018–2023 saatu rahoitus vahvistaa lukutaidon kehityksen systemaattista seurantaa. Tämä on myös ensimmäinen lukutaidon arviointi uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelleille, valottaa tutkimustiimin johtaja Juhani Rautopuro Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus järjestetään vuonna 2021 viidennen kerran. Suomi on ollut aiemmin mukana tutkimuksessa kaksi kertaa, vuosina 2011 ja 2016. Vuonna 2011 Suomen neljäsluokkalaiset olivat jaetulla toisella sijalla yhdessä Venäjän kanssa. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa sijoitus oli jaettu kolmas sija yhdessä useamman muun maan kanssa. Lukutaidon taso Suomessa on säilynyt ennallaan, mutta monet muut maat ovat pystyneet nostamaan tasoaan.

Tarkoitus kehittää koulutusjärjestelmää ja oppimista

PIRLS-tutkimus (Progress in International Reading Literacy Study) on kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus, jossa arvioidaan 4. luokan oppilaiden luetun ymmärtämistä. Tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja monipuolista tietoa luetun ymmärtämisen tasosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä koulujen, päätöksentekijöiden, vanhempien, oppilaiden ja muiden lukutaidon kehittämisestä kiinnostuneiden tarpeisiin.

Aiemmin PIRLS-tutkimus on Suomessa tarkastellut vain painettujen tekstien lukemista. Vuonna 2021 tutkimus toteutetaan tietokoneilla ja arviointi laajenee myös verkkotekstien lukutaitoon. ̶  Opetussuunnitelmammekin painottaa kehittymistä monilukutaitoisiksi kansalaisiksi, joten on tärkeää, että arviointiin tuodaan mukaan myös verkkotekstien lukeminen. Näin arvioinnissa saadaan laajempi ja opetussuunnitelmaa paremmin kattava kuva oppilaiden taitotasosta, toteaa PIRLS-tutkimuksen kansallinen koordinaattori Kaisa Leino Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Lisätietoja

Apulaisprofessori Juhani Rautopuro, puh. 040 805 4936, juhani.rautopuro@jyu.fi

Yliopistotutkija Kaisa Leino, puh. 040 805 4810, kaisa.j.leino@jyu.fi