21.11.2017

PISA 2015: Suomalaisnuoret parhaiden joukossa yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa

Jyväskylän yliopiston tiedote 21.11.2017

Suomalaisnuoret sijoittuivat OECD:n PISA 2015 -tutkimuksessa yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa OECD-maiden vertailussa viidenneksi ja kaikkien arviointiin osallistuneiden maiden ja alueiden vertailussa seitsemänneksi. Yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa.

– Tutkimus osoittaa, että suomalaisilla nuorilla on vahvat yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaidot. Se vahvistaa käsitystä, että meillä on hyvät edellytykset, perustiedot ja myös -taidot, pärjätä työelämän murroksessa, jossa korostuvat yhteistyö ja uuden luominen verkostoissa ja tiimeissä. Uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet keskittyvät aiempaa vahvemmin tulevaisuuden taitojen vahvistamiseen. Ainoa hälyttävä piirre tässäkin vertailussa on poikien heikompi pärjääminen. Olen kutsunut tutkijat etsimään ratkaisuja tähän koulutusjärjestelmämme kipukohtaan, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lue koko tiedote

__

Yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun esimerkkitehtävä sähköisenä OECD:n sivustolla - Valitse kieli (maa) listalta.

Tehtävä suomenkielisenä: Xandar