TALIS 2013
Mikä on TALIS 2013? |
TALIS 2013 -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tutkimukseen osallistuville maille kansainvälistä vertailutietoa, opetusta, oppimista ja koulujen johtamista edistävistä politiikoista ja muista laadukkaaseen koulutukseen liittyvistä tekijöistä. TALIS 2013 -tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ovat mm.
TALIS 2013 -tutkimus toteutetaan Suomessa keväällä 2013. Tutkimusta suuntaava esikoevaihe toteutettiin alkuvuodesta 2012 kaikissa osallistujamaissa. Tutkimuksen lopullisena tarkoituksena on tukea oppilaita oppimaan paremmin ja tunnistaa toimintatapoja, joilla oppimista voidaan edistää. Kesällä 2014 julkaistaan tutkimuksen ensimmäiset tulokset, joista tiedotetaan myös tutkimukseen osallistuneille kouluille. Tutkimuksen tarkemman aikataulun löydät täältä. Tutkimusta tukevatOpetus- ja kulttuuriministeriö OKM |