OKKA-OAJ-palkinto kasvatustieteen tutkijoille (OAJ:n ja OKKA-säätion tiedote 18.8.2015)

Ensimmäinen OKKA-OAJ-palkinto on myönnetty tutkijaryhmälle, jonka työn tuloksena valmistui viime vuonna kaksi merkittävää tutkimusta, TALIS (Teaching and Learning International Study) ja PAL (pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä). Tutkijaryhmän jäsenet ovat Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Tutkimuksissa on kuvattu suomalaista opettajakuntaa varhaiskasvatuksesta lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Raporttien yhteistuloksena saadaan luotettava ja kansainvälisesti vertailukelpoinen kuva alan työolosuhteista, opettajien työtyytyväisyydestä ja heidän kokemasta ammatin arvostuksesta. Tulokset auttavat ymmärtämään, miksi opettajan työ on Suomessa yhä haluttu ammatti.

Tutkijat nostivat esille tekijöitä, joista pitää huolehtia paremmin, jotta opetustyö pysyisi suosittuna myös tulevaisuudessa. Erityisesti opettajien täydennyskoulutuksen todettiin olevan hajanaista, satunnaista ja vaikuttavuudeltaan puutteellista.

Palkinto jaettiin Opetusalan Ammattijärjestön vuonna 2013 perustamasta järjestön 40-vuotisjuhlarahastosta, jonka tarkoituksena on lisätä opetus- ja kasvatusalan tunnettuutta ja palkita alan toimijoita. Rahastoa hallinnoi Opetus-, koulutus- ja kasvatusalojen säätiö – OKKA-säätiö.

Tutkijat palkittiin OAJ:n järjestämissä Lukuvuoden avajaisissa Helsingissä.

Tutkijaryhmään kuuluivat:

Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos;

  • erikoistutkija Matti Taajamo
  • tutkija Hannu Jokinen
  • suunnittelija Eija Puhakka
  • projektitutkija Matti Pennanen
  • projektitutkija Anne Martin
  • amanuenssi Sanna Honkimäki
  • yliopistotutkija Kari Nissinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu;

  • yliopettaja Harri Keurulainen
  • lehtori Maarit Miettinen
  • yliopettaja Kirsti Weismann

lisätiedot: