Muuttuvat akateemiset urat. Työurat yliopistoissa -hankkeen loppuraportti

F033.jpgTaru Siekkinen, Terhi Nokkala, Jussi Välimaa, Elias Pekkola

2016. 35 s. F033. Julkaisu on saatavilla vain verkosta (pdf).

Millaisia työurien rakenteita yliopistoissa on ja miten ne toimivat? Miten yliopistojen rekrytoinnit ovat muuttuneet? Onko työntekijällä mahdollisuutta suunnitella uraansa yliopistolla? Onko akateemisilla urilla vuorovaikutuksellista sitoutumista työntekijän ja työnantajan välillä?

Työurat yliopistoissa -hankkeessa tutkittiin muuttuvia akateemisia uria. Urien muuttumiseen vaikuttavat yliopistojen ja tiedeyhteisön itsensä lisäksi kulttuurinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen toimintaympäristö, kansainväliset trendit ja työmarkkinoiden muutokset.

Hankkeessa tarkasteltiin suomalaisten yliopistojen urarakenteita, niiden muutosta, toimivuutta sekä poliittista kontekstia, määräaikaisia työsuhteita ja vastavuoroista sitoutumista, yliopistojen rekrytointeja sekä akateemisten urien polarisoitumista. Vuosina 2015–2016 toteutetun hankkeen tulokset on julkaistu tutkimusartikkeleina, loppuraportti on tiivistys tuloksista. Tutkimus on tehty Työsuojelurahaston taloudellisella tuella.

ISBN 978-951-39-6767-3 (pdf)

Julkaisuesite