YK:n päivä 24.10.2010: Suomalaisnuoret luottavat Yhdistyneisiin Kansakuntiin (tiedote 22.10.2010)

Kansainvälisesti verraten suomalaisnuorten luottamus YK:hon on lujaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Suomessa toteuttamasta ICCS-tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui keväällä 2009 Suomessa 2207 peruskoulun kahdeksannen luokan oppilasta 176 koulusta. ICCS on kansainvälinen 38 maan nuorten yhteiskunnallista osaamista, osallistumista ja asenteita selvittävä tutkimus. Tutkimuksen ensitulokset julkistettiin viime kesänä ja nyt on YK-päivän merkeissä tehty joitain lisäanalyysejä.


Nuoret tottuvat yhteiskunnallisiin instituutioihin


Peruskoulun 8.-luokkalaisista 21 % luottaa YK:hon täysin ja 60 % melko paljon. Kymmenen viime vuoden aikana nuorten luottamus YK:hon on hieman lisääntynyt. Tytöt ovat jonkin verran luottavaisempia kuin pojat.


Kansainvälisessä vertailussa suomalaisnuorten luottamus on kovaa. Suomalaisnuoret suhtautuvat kansainvälisesti verrattain luottavaisesti yhteiskunnallisiin instituutioihin yleensäkin. Luottavaisimmin nuoremme suhtautuvat puolustusvoimiin ja poliisiin.


– Suomessa yhteiskunnallisiin instituutioihin on totuttu yleensäkin luottamaan – joskus suorastaan sokeasti – ja tämä näkyy myös nuorten asenteissa, kertoo tutkija Annikka Suoninen Koulutuksen tutkimuslaitokselta.


Tietäväisten nuorten aktiivisuus jää vähäiseksi


Peruskoulun 8.-luokkalaiset luottavat yhteiskunnan toimijoihin ja heidän yhteiskunnalliset tietonsa ovat vertailumaiden parhaat.


– Tästä huolimatta he eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista, kertoo professori Pekka Kupari.


Kansainvälisessä vertailussa suomalaisnuoret jäivät yhteiskunnallisessa kiinnostuksessa hännille ruotsalaisten, belgialaisten, slovenialaisten ja norjalaisten kanssa. Yhteiskunnallisesti aktiivisimpia olivat vähiten kehittyneiden Latinalaisen Amerikan ja Aasian maiden nuoret, kun taas korkean elintason eurooppalaismaissa nuoriso näyttäytyi yhteiskunnallisesti varsin passiivisena.


Tutkimuksen verkkosivut ja raportti löytyvät osoitteesta: http://ktl.jyu.fi/ktl/iccs
Eri instituutioihin suhtautumisesta on kuvio raportin sivulla 51.


Lisätietoja:

Professori Pekka Kupari, puh. (014) 260 3278 tai 050 382 5365, pekka.kupari@jyu.fi ja tutkija Annikka Suoninen, puh. 040 552 4793, annikka.suoninen@jyu.fi.