Säästöjä vai hyvinvointia? Tutkijat vaativat lisää ajantasaista pienkoulututkimusta päätöksenteon pohjaksi (tiedote 4.6.2014)

Pienkoulut ovat pitkään olleet tärkeä osa suomalaista koulutuksen tasa-arvoa. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua radikaalisti 1990-luvun lamavuosina, kun pienkoulut kohtasivat taloudellisista syistä johtuvan lakkautusaallon. Viime vuosina lakkautukset ovat jatkuneet noin sadan pienkoulun vuosivauhdilla. Onko pienten koulujen pedagoginen ja sosiaalinen merkitys otettu tarpeeksi huomioon lakkautuksia tehdessä? Muun muassa tätä pohtii uusin Kasvatus-lehden numero (3/2014).

Pienkoulu on yleensä korkeintaan 50 oppilaan koulu, jossa on kahdesta neljään opettajaa. Reilu viidesosa Suomen kouluista on tällaisia kouluja. Yleensä pienkouluissa on useita yhdysluokkia, joissa opiskelee kahden eri vuosiluokan oppilaita. Koulujen lakkautusten uhatessa vilkkaista keskusteluista ja mielenosoituksista voi päätellä, että kyläkoulu on elävää kulttuuriperintöä ja instituutio, joka pienuudestaan huolimatta edelleen koskettaa monia ihmisiä.

– Ihmiset puolustavat sitä, mikä heille on arvokasta. Kyläkoululiikettä ja koululakkautusten vastustamista voidaan pitää vastaliikkeenä kaupungistumiselle ja suuruuden ihannoinnille. Samalla se kertoo jotakin ihmisten toiveista ja tarpeista hyvän elämän löytämiseen ja hyvän perustan antamiseen lapsille, tuumivat tutkija Eeva Kaisa Hyry-Beihammer Salzburgin yliopistosta ja tutkija Outi Autti Oulun yliopistosta.

Lakkauttamisten taloudelliset hyödyt tuntuvat vaikuttavan olemattomilta etenkin nyt, kun keskustellaan runsaasti koululaisten ja opiskelijoiden kouluviihtyvyydestä, pahoinvoinnista, syrjäytymisestä ja kouluväkivallasta.

– Lakkautukset eivät ole oppilaiden, heidän perheidensä eikä koko yhteiskunnankaan kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Arvokeskusteluissa ja lakkautuspäätöksissä on liian vähän huomioitu pienten koulujen merkitystä oppimis- ja kasvuympäristönä lapsen ja hänen perheensä sekä myös muiden kylän asukkaiden ja koko kyläyhteisön näkökulmasta, rehtori Risto Kilpeläinen pohtii.

Tutkijoiden mukaan lisätutkimus olisi siis paikallaan:

– Uusi ja ajantasainen tutkimus pienkouluista olisi tarpeen, sillä tällä hetkellä pienkoulukeskustelussa on lähinnä taantumuksellisuuden ja nostalgisuuden leima,  Hyry-Beihammer ja Autti toteavat.

Opettajankoulutuksessa kehitettävää

Tutkimuksen puute ja yksipuolisin perustein tehdyt lakkautuspäätökset eivät ole ainoa pienkoulujen ongelma. Useat pienkoulujen opettajat ovat kuvanneet luokanopettajan peruskoulutuksessa saamiaan valmiuksia puutteellisiksi kyläkoulutyön näkökulmasta. Etenkin yhdysluokkaopetus ja maaseutuolosuhteet tuovat pienkoulujen opettajille suuria haasteita, sillä luokanopettajakoulutus ohjaa pääasiassa työllistymään kaupunkikouluihin. Esimerkiksi vain yhdessä normaalikoulussa on kaikkia luokka-asteita koskevaa yhdysluokkaopetusta. Koska edelleen Suomen kouluista reilu viidesosa on kyläkouluja, on niiden huomioiminen luokanopettajakoulutuksessa varsin perusteltua.

Toinen ongelmakohta on opettajien täydennyskoulutus. Kyläkouluissa on paljon sellaisia opettajia, joilla ei ole ollut mahdollisuuksia kehittää ammattitaitoaan kyläkouluille suunnatussa täydennyskoulutuksessa.

– Esteenä tälle ovat olleet työnantajan kielteinen suhtautuminen opettajien kouluttamiseen, sijaiskiellot, määrärahojen puute ja sivistystoimenjohdon välinpitämättömyys. Lisäksi turhautuminen koulutussisältöihin on vähentänyt opettajien hakeutumista koulutukseen, Kilpeläinen summaa.

Lisätietoja:

Kasvatus-lehden verkkosivut: https://ktl.jyu.fi/julkaisut/kasvatus/