Neljäsluokkalaisten matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen heikentynyt (tiedote 29.11.2016)

Suomalaisten osaaminen edelleen hyvällä tasolla lähes 50 maan TIMSS-tutkimuksessa

PISA-tutkimuksessa aiemmin havaittu notkahdus nuorten osaamisessa näkyy nyt myös neljännellä luokalla. Etenkin poikien tulokset ovat heikentyneet. Tytöt ovatkin kiilanneet poikien ohi kaikilla tutkituilla osa-alueilla. Tulosten parantamiseksi tulisi kiinnittää huomiota erityisesti oppilaiden asenteisiin ja valmiuksiin peruskoulun alkaessa. Tällaisiin tuloksiin on tultu tänään julkistetussa kansainvälisessä matematiikan ja luonnontieteiden osaamista arvioivassa TIMSS-tutkimuksessa.

Osaaminen heikentynyt neljän vuoden aikana

Peruskoulun neljäsluokkalaisten luonnontieteiden ja matematiikan osaaminen on heikentynyt selvästi vuosien 2011 ja 2015 välillä. Vuonna 2011 luonnontieteiden osaamisen kansallinen keskiarvo oli 570 pistettä, mutta vuoden 2015 arvioinnissa enää 554 pistettä. Erotus tarkoittaa noin puolen kouluvuoden oppimäärää. Pudotus matematiikassa on ollut hieman loivempi, 545 pisteestä 535 pisteeseen. Vuoden 2011 tutkimuksen kärkimaista Suomi oli ainoa, jonka tulokset heikkenivät neljän vuoden aikana.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen neljäsluokkalaiset sijoittuivat luonnontieteissä jaetulle viidennelle sijalle (vuonna 2011 kolmas sija). Edellä olivat Singapore, Korea, Japani ja Venäjä.  Matematiikassa Suomen sijoitus on pudonnut kymmenen kärjen ulkopuolelle (jaettu 13. sija, vuonna 2011 kahdeksas sija). Kärjessä olivat matematiikassa viisi Aasian maata tai aluetta: Singapore, Hongkong, Korea, Taiwan ja Japani.

– Huolimatta tulosten heikentymisestä suomalaislasten tiedolliset ja taidolliset oppimistulokset ovat kansainvälisessä vertailussa varsin hyvät. Luonnontieteissä sijoituksemme on OECD-maiden joukossa toinen ja matematiikassa myös selvästi yli OECD-maiden keskiarvon, tutkimuksen koordinaattori Jouni Vettenranta ja tutkija Jenna Hiltunen Koulutuksen tutkimuslaitokselta lohduttavat.

Tytöt ajaneet poikien ohi

Vuonna 2011 tehdyssä TIMSS-tutkimuksessa sukupuolten välillä ei ollut juuri eroa luonnontieteiden osaamisessa ja matematiikassa pojat olivat hieman tyttöjä parempia.  Nyt tytöt ovat kuitenkin selvästi parempia kaikilla tutkituilla matematiikan ja luonnontieteiden osa-alueilla. Poikien tulokset ovat heikentyneet vuosien 2011 ja 2015 välillä luonnontieteissä 22 pistettä ja matematiikassa 18 pistettä. Samana aikana tyttöjen tulokset putosivat olennaisesti vähemmän: luonnontieteissä pudotus oli kymmnen pistettä ja matematiikassa vain kaksi pistettä.

– Erinomaisesti osaavien poikien osuuden vähentyminen on keskeinen syy poikien keskipistemäärän putoamiseen. On huolestuttavaa, että sukupuolten väliset erot ovat havaittavissa jo näin varhaisessa vaiheessa koulupolulla. Peruskoulun opetussuunnitelmassa korostettu koulun merkitys sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä ei näytä toteutuvan, Vettenranta ja Hiltunen arvioivat.  

Koulujen väliset erot eivät ole kasvaneet

Julkisuudessa on oltu huolestuneita koulujen välisten erojen kasvamisesta. Tämän tutkimuksen valossa alakoulujen väliset erot ovat Suomessa todella pieniä eikä niiden havaittu kasvaneen vuodesta 2011. Luokkien keskimääräisten tulosten välillä havaittiin vaihtelua jonkin verran enemmän, mutta tämä selittyi suureksi osaksi yleisopetuksen ja erityisopetuksen ryhmien välisillä eroilla. Suomessa erot osaamisessa ovatkin vahvasti peräisin oppilastason tekijöistä. Tämä siitä huolimatta, että Suomessa oppilaiden väliset erot osaamisessa olivat tutkittujen maiden pienimpiä.

– Ainakin neljäsluokkalaisten kohdalla suomalainen peruskoulu on edelleen monella tapaa tasa-arvoinen, sillä oppilaiden osaaminen ei riippunut myöskään siitä missä päin Suomea asui tai asuiko kaupungissa vai maaseudulla, yliopistotutkija Kari Nissinen valottaa.

Asenteissa parantamisen varaa

Suomalaislapset pitävät kaikkien muiden maiden lapsia vähemmän luonnontieteistä, ja matematiikastakin vähemmän pitäviä maita on vain kolme. Suomalaiset lapset myös luottavat itseensä oppijoina selvästi osanottajamaiden keskiarvoa vähemmän ja kokevat olevansa vähemmän opettajan sitouttamia opetukseen. Näillä motivaatiotekijöillä on suuri merkitys osaamiselle.

– Yksi oppimistuloksiin vaikuttava ja motivaatiota vähentävä tekijä on koulukiusaaminen. Viikoittain kiusaamista kokevien oppilaiden osaaminen on merkittävästi heikompaa kuin kiusaamista kokemattomilla. Suomessa neljäsluokkalaisten kokema kiusaaminen on kuitenkin vertailumaiden vähäisimpiä, apulaisprofessori Juhani Rautopuro toteaa.

Kodin vaikutukseen kiinnitettävä enemmän huomiota

Osa neljännellä luokalla näkyvien osaamiserojen syistä on syntynyt jo ennen koulunkäynnin aloittamista. Ne lapset, joilla oli peruskoulun alkaessa hyvät perustaidot lukemisessa ja laskemisessa pärjäsivät selvästi paremmin osaamistehtävissä kuin ne, joilla oli heikot perustaidot. Varhaiset perustaidot olivatkin vahvimpia osaamiseroja selittäviä tekijöitä tutkimuksessa. Näitä perustaitoja erittäin hyvin hallitsevia lapsia oli Suomessa suhteessa jopa puolet vähemmän kuin hyvin menestyneissä Aasian maissa.

Varhaisten perustaitojen kehittymiseen vaikuttavat erittäin paljon kodin aineelliset ja henkiset resurssit sekä kodin asenteet.  Sen sijaan paljon keskustelua herättäneellä päivähoidon toteutustavalla (päiväkoti, esikoulu, kotihoito) ei ollut kovin huomattavaa yhteyttä osaamiseen.

– TIMSS-tutkimus osoittaa, että merkittävä osa oppimiseroihin johtavista syistä syntyy jo ennen koulunkäynnin aloittamista, ja tätä epätasa-arvoista lähtötilannetta kouluissamme ei kokonaan kyetä tasoittamaan. Vanhempien tulisi tiedostaa asenteiden, oppimismotivaation ja koulumyönteisen ilmapiirin merkitys lapsen myöhemmälle kehitykselle, ja mahdollisuuksiensa mukaan lukea lapselle sekä kannustaa numeroiden ja kirjainten pariin, Vettenranta toteaa.

TIMSS-tutkimuksen (Trends in International Mathematics and Science Study) on toteuttanut Suomessa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. TIMSS-tutkimusta koordinoi kansainvälinen IEA-järjestö (The International Association for the Evaluation of Educational Achievement). Tutkimuksen matematiikan osuuteen osallistui 49 ja luonnontieteiden osuuteen 47 maata. Suomessa tutkimuksessa oli mukana 5015 neljännen luokan oppilasta 158 koulusta. TIMSS-tutkimus mittaa osallistujamaiden matematiikan ja luonnontieteiden opetussuunnitelmien mukaista osaamista.

Lisätietoja:

Koulutuksen tutkimuslaitos:
Yliopistotutkija Jouni Vettenranta (luonnontieteet, tutkimuksen kansallinen koordinointi), p. 040 805 4285,
Projektitutkija Jenna Hiltunen (matematiikka), p. 040 805 4273,
Yliopistotutkija Kari Nissinen (data-analyysit), p. 040 805 4268,
Apulaisprofessori Juhani Rautopuro (tutkimustiimin johto), p. 040 805 4936,

Opetus- ja kulttuuriministeriö:
Opetusneuvos Tommi Karjalainen, p. 0295 3 30140,

Grafiikka:
Luonnontieteiden ja matematiikan suorituspistemäärät TIMSS-tutkimuksessa vuonna 2015: https://ktl.jyu.fi/pirls-timss/timss

Raportti:
Jouni Vettenranta, Jenna Hiltunen, Kari Nissinen, Eija Puhakka, Juhani Rautopuro: Lapsuudesta eväät oppimiseen. Neljännen luokan oppilaiden matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen. Kansainvälinen TIMSS-tutkimus Suomessa. Koulutuksen tutkimuslaitos 2016. 90 s.

Raportti löytyy TIMSS-tutkimuksen nettisivulta https://ktl.jyu.fi/pirls-timss/timss

29.11.2016 pidetyn julkistamistilaisuuden tallenne löytyy netissä:
https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/erillis/ktl/timss-julkistamistilaisuus-2016