Kansainvälinen tunnustus Jyväskylän yliopiston tutkijoiden toimittamalle kirjalle (tiedote 15.11.2016)

Palkittu teos avaa yhteiskunnan ja korkeakoulutuksen suhdetta

Jyväskylän yliopiston tutkijoiden David M. Hoffmanin ja Jussi Välimaan toimittaja kirja Re-Becoming Universities? Higher Education Institutions in Networked Knoweldge Societies on saanut merkittävän tunnustuspalkinnon korkeatasoisesta tutkimuksesta kansainvälisen ja vertailevan koulutustutkimuksen alalla. Palkinnon myönsi yhdysvaltalainen ASHE (Association for the Study of Higher Education) -järjestö. Se tuli nyt ensimmäistä kertaa eurooppalaisten tutkijoiden toimittamalle kirjalle.

Kirja perustuu kuudessa maassa tehtyyn CINHEKS-tutkimukseen (Change in Networks, Higher Education and Knowledge Societies). Siinä analysoitiin tapoja, joilla korkeakoulut ja yliopistot ovat verkottuneet eri maiden sisällä ja niiden välillä. Tutkimuksen mukaan yliopistoilla on kaikki edellytykset olla keskeisiä tekijöitä verkottuneissa tietoyhteiskunnissa, sillä niistä löytyy sekä resursseja, kapasiteettia että kykyä vastata erilaisiin yhteiskunnan tarpeisiin.

Samalla yliopistot voivat luoda tilaa keskusteluille ja mahdollisuuksia jäsentää nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Tämän hetken yhteiskunnissa on vain vähän sosiaalisia tiloja, joissa voidaan käydä kriittistä ja toista kunnioittavaa keskustelua. Korkeakouluissa on kriittisen keskustelun luonteesta johtuen potentiaalia tuottaa uusia ajatuksia myös talouselämälle.

Palkinnon myöntäjät olivat vaikuttuneita siitä, että kirja vie eteenpäin korkeatasoista tutkimusta sekä auttaa teorian, politiikan sekä käytännön kehittämistä. Palkintokomitean mielestä teos on todella esimerkillinen pyrkimys analysoida korkeakoulutusta suhteessa yhteiskuntaan vertailevasti, tuoden yhteen omaperäisiä tieteellisiä lähestymistapoja ja rikasta empiiristä dataa.

CINHEKS-tutkimusta koordinoi ja tuki Euroopan tiedesäätiö ja sitä rahoittivat osallistujien kansalliset rahoittajalaitokset kuten Suomen Akatemia sekä yliopistot. Osallistujamaat olivat Suomi, Saksa, Portugali, Iso-Britannia, Yhdysvallat sekä Venäjä.

Kirjan toimittaneet David M. Hoffman ja Jussi Välimaa kuuluvat Koulutuksen tutkimuslaitoksen (Jyväskylän yliopisto) korkeakoulututkimustiimiin. Palkinto jaettiin keskiviikkona 10.11. Columbuksessa, Ohiossa vuosittaisessa ASHE-konferenssissa.

– Kirja luo uutta maaperää tutkimuksen suunnittelulle, teorian kehitykselle, uusille metodologisille avauksille, metodeille, tutkimuskäytännöille ja avoimelle tieteelle, toteaa Hoffman, joka vastaanotti palkinnon 20 kirjoittajan puolesta.

Lisätietoja:

Dosentti David M. Hoffman, puh. 040 805 4247, david.hoffman@jyu.fi, Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, Korkeakoulututkimus-tiimi

Professori Jussi Välimaa, puh. 0400 248 112, jussi.p.valimaa@jyu.fi, Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, Korkeakoulututkimus-tiimi


Kirjan tiedot:

David M. Hoffman & Jussi Välimaa (toim.): Re-Becoming Universities? Higher Education Institutions in Networked Knowledge Societies. Springer 2016. http://www.springer.com/gp/book/9789401773683