18.03.2015

Muuttuva opettajuus ja opettajankoulutus ­– roadshow:n esitykset netissä (18.3.2015)

Tutkimuksen Roadshow 2, 17.3.2015:

Muuttuva opettajuus ja opettajankoulutus
  • Opettajan työn haasteet opetuksen ja oppimisen kansainvälisen TALIS 2013 ja opettajien pedagogista liikkuvuutta selvittäneen PAL –tutkimusten perusteella (Matti Taajamo, Koulutuksen tutkimuslaitos)
  • Opettajankoulutuksen jatkumon kehittämistä koskeva selvitys (Hannu L. T. Heikkinen, Koulutuksen tutkimuslaitos)
Tilaisuuden juonsi Matti Kuorelahti Kasvatustieteen laitokselta.

Tutkimuksen Roadshow on Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen keskisuomalaisille opettajille, rehtoreille ja opetushallinnolle tarkoittama mahdollisuus kuulla uusista tutkimustuloksista ja keskustella niistä tutkijoiden kanssa. Roadshow järjestetään eri paikkakunnilla Keski-Suomessa muutamia kertoja vuodessa siten, että teema vaihtuu joka kerta.  Tilaisuudet ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Roadshow on mahdollista nähdä tallenteena ja tilaisuudesta riippuen myös suorana kaikissa maakunnan kouluissa.