Kansainvälisten koulutuksen arviointitutkimusten buumi - Suomi mukana myös seuraavassa PISA-tutkimuksessa (tiedote 18.2.2013)

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ovat
sopineet kansainvälisten PISA- sekä TIMSS- ja PIRLS-tutkimusten jatkamisesta Suomessa.
Tutkimukset tehdään vuosien 2013–2017 aikana. Tällä hetkellä käynnissä ovat myös
kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC sekä koulua oppimisympäristönä tutkiva TALIS. Myös
korkeakouluopiskelijoiden osaamisen arviointiin kehitetään mittareita.


– Nyt tehty sopimus on jatkoa Koulutuksen tutkimuslaitoksen jo 1960-luvulla aloittamalle työlle
kansainvälisissä arviointitutkimuksissa. Laajempi kansallinen mielenkiinto kansainvälisiin
osaamisvertailuihin syntyi vasta 2000-luvulle tultaessa ja viime vuosina on käynnistynyt lukuisia
uusia arviointitutkimuksia, kertoo Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni
Välijärvi.


– Osaamisesta on tullut merkittävä kilpailutekijä, mikä näkyy myös haluna saada tietoa
osaamisen tasosta ja kehittää koulutusta kansainvälisten vertailututkimusten kautta, Välijärvi
jatkaa.


Suomalaiskoulut nousivat maailmanmaineeseen jo Koulutuksen tutkimuslaitoksen vuonna 2000
toteuttaman PISA-tutkimuksen myötä ja menestys on jatkunut sen jälkeen myös muissa
kansainvälisissä arviointitutkimuksissa. Tuoreimmat TIMSS- ja PIRLS-tutkimusten tulokset
julkistettiin viime joulukuussa. Tuloksilla on välitöntä merkitystä koulutuksen kehittämiselle:


– TIMSS- ja PIRLS-tutkimusten sinällään hyvätasoiset tulokset paljastavat myös sisällöllisiä
ongelmakohtia, minkä lisäksi oppilaiden asenteissa, motivaatiossa ja heidän kiinnostustensa
huomioimisessa on paljon parannettavaa. Nämä tulokset tulisi ottaa huomioon
oppiainekohtaisessa opetussuunnitelmatyössä, toteaa professori Pekka Kupari.


PISA-tutkimus uudistuu


PISAssa selvitetään yhdeksäsluokkalaisten lukutaitoa sekä matematiikan ja luonnontieteiden
osaamista sekä ongelmanratkaisutaitoa. Seuraava PISA-tutkimus toteutetaan kouluissa vuonna
2015 ja siinä on pääalueena luonnontiede. PISA 2015 -tutkimuksen Koulutuksen tutkimuslaitos
tekee yhteistyössä Helsingin yliopiston arviointikeskuksen kanssa, joka vastaa ongelmanratkaisun
osuudesta ja osallistuu myös luonnontieteiden tulosten raportointiin. PISA-tutkimus
uudistuu, sillä muun muassa testaukset tehdään ensimmäistä kertaa kokonaan tietokoneilla
ilman paperilomakkeita. Tietokoneet mahdollistavat myös kokonaan uudenlaisten
tehtävätyyppien käytön. Ennen vuoden 2015 tutkimusta julkistetaan kuitenkin vuonna 2012
toteutetun PISAn tulokset tämän vuoden joulukuussa.


Seuraavan matematiikan ja luonnontieteiden osaamista mittaavan TIMSS-tutkimuksen
kohteena ovat neljäsluokkalaiset ja pääaineisto kerätään vuonna 2015. Vastaava neljännen
luokan lukutaitotutkimus PIRLS toteutetaan kouluissa vuotta myöhemmin. Molemmat
tutkimukset ovat kansainvälisen koulusaavutuksia selvittävän IEA-järjestön organisoimia
tutkimushankkeita. Nämä tutkimukset mittaavat nimenomaan kouluosaamista, kun OECDjärjestön
PISA-tutkimuksessa selvitetään nuorten yleisiä tulevaisuuden valmiuksia.


Kansainväliset vertailututkimukset kiinnostavat


Kansainvälisten vertailututkimuksen buumista kertoo se, että Suomi on mukana myös yli 30
maan TALIS-tutkimuksessa sekä 25 maan kansainvälisessä aikuistutkimuksessa PIAAC:ssa. Tänä
keväänä kouluilla toteutettavassa TALIS-hankkeessa selvitetään opettajien ja rehtoreiden
käsityksiä koulusta oppimisympäristönä ja opettajien työoloja sekä niiden vaikutusta PISAtuloksiin.
PIAAC-tutkimuksessa selvitetään koko aikuisväestön (16–65-vuotiaat) eri
elämänalueilla tarvitsemia perustaitoja ja niiden käyttöä työssä ja arkielämässä. Tulokset
julkistetaan lokakuussa. PIAAC-tutkimuksen Koulutuksen tutkimuslaitos tekee yhteistyössä
Tilastokeskuksen kanssa. Kaiken kukkuraksi 17 maan AHELO-tutkimuksessa on selvitetty
voidaanko korkeakouluopiskelijoiden oppimistuloksia mitata. Se, toteutuuko tutkimus ja
tuleeko AHELOsta PISAn kaltainen merkittävä arviointihanke, selviää huhtikuussa.


Kansainväliset arviointitutkimukset rahoittaa pääosin opetus- ja kulttuuriministeriö.


Lisätietoja


Professori Pekka Kupari, p. 040 805 4257, pekka.kupari@jyu.fi
Julkaisupäällikkö Jouni Sojakka, p. 040 805 4287, jouni.sojakka@jyu.fi

Verkkosivut:
http://ktl.jyu.fi/ktl/pisa
http://ktl.jyu.fi/ktl/timss-pirls
http://ktl.jyu.fi/ktl/talis
http://ktl.jyu.fi/ktl/piaac
http://ktl.jyu.fi/ktl/ahelo