Koulutuksen tutkimuslaitos

PISA-tutkimus: ruotsinkielisten koulujen oppilaiden matematiikan osaaminen hyvää – huolena heikentyneet tulokset (tiedote 30.10.2014)

PISA 2012 –tutkimustulosten mukaan oppilaiden osaaminen matematiikassa on heikentynyt sitten PISA 2003 -tutkimuksen. Ruotsinkielisten koulujen matematiikan osaamisen heikentyminen on ollut vähäisempää, minkä vuoksi ruotsinkielisten koulujen oppilaat pärjäsivät ensi kertaa yhtä hyvin kuin suomenkielisten koulujen oppilaat PISA 2012 -tutkimuksen matematiikkatehtävissä. Vastaavanlainen matematiikan tulosten heikkeneminen on nähtävissä myös muissa Pohjoismaissa Norjaa lukuun ottamatta. Molemmat oppilasryhmät saavuttivat selkeästi paremman tason matematiikan osaamisessa kuin oppilaat muissa Pohjoismaissa.

– Ruotsinkielisten koulujen matematiikan tulokset voidaan nähdä melko positiivisina. Sen sijaan lukutaidossa ja luonnontieteissä ruotsinkielisten koulujen oppilaat pärjäsivät selkeästi heikommin kuin suomenkielisten koulujen oppilaat. Ongelmanratkaisutaidoissa oppilasryhmät saavuttivat jotakuinkin saman osaamistason, kertoo tutkimuksesta vastannut tutkija Heidi Harju-Luukkainen Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Matematiikka oli PISA 2012 -tutkimuksen pääalue. Svenska Kulturfondenin rahoituksella ruotsinkieliset koulut osallistuivat PISA 2012 -tutkimukseen kolmannen kerran normaalia suuremmalla otoksella, mikä mahdollisti luotettavan vertailun matematiikan osaamisen kehittymisestä vuosien 2003 ja 2012 välillä.

Pääkaupunkiseutu ja Ahvenanmaa saavuttivat parhaimman tuloksen

Ruotsinkielisten alueiden välisessä vertailussa pääkaupunkiseutu ja Ahvenanmaa saavuttivat matematiikassa korkeimman tuloksen. Muun Uudenmaan ja Pohjanmaan tulokset olivat puolestaan heikoimmat. Esimerkiksi Pohjanmaan ja pääkaupunkiseudun ero oli 21 pistettä, mikä vastaa noin puolen vuoden edistymistä koulussa.

Sukupuolten väliset erot matematiikassa ja ongelmanratkaisutaidossa olivat pieniä. Lukutaidossa ja luonnontieteissä sukupuolten väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä tyttöjen hyväksi.

Ruotsinkielisen koulun oppilaat onnellisia koulussa

Oppilaiden mukaan opettajien ja oppilaiden väliset suhteet ruotsinkielisissä kouluissa olivat positiivisemmat kuin suomenkielisissä kouluissa. Myös opiskelurauha oppitunneilla oli parempi. Oppilaiden tunne kouluun kuulumisesta oli hieman vahvempaa ruotsinkielisissä kouluissa ja kaikkiaan 86 prosenttia ruotsinkielisen koulun oppilaista oli samaa mieltä väittämän kanssa ”Olen koulussa onnellinen”, kun vastaava luku suomenkielisissä kouluissa oli 66 prosenttia. Näiden lisäksi ruotsinkielissä kouluissa pinnaus ja myöhästely olivat harvinaisempia kuin suomenkielisissä kouluissa.

Mitä PISA arvioi ja miten?

PISA on OECD:n kansainvälinen arviointiohjelma, joka arvioi oppilaiden osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisutaidossa. Tutkimuksessa selvitetään, miten 15-vuotiaat nuoret osaavat etsiä, soveltaa ja tuottaa tietoa erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi.

Ruotsinkielisten koulujen oppilaiden osaamisen arviointi toteutettiin erillishankkeena Koulutuksen tutkimuslaitoksella Jyväskylän yliopistossa.

– On tärkeää, että oppilaat ruotsinkielissä kouluissa arvioidaan myös jatkossa kansainvälisissä arviointitutkimuksissa suuremmalla otoksella. Tällaiset otokset mahdollistavat eri oppilasryhmien luotettavan vertailun, painottaa Harju-Luukkainen.

Raportti ruotsinkielisten koulujen PISA 2012 -tuloksista julkistetaan 31.10. Svenska Kulturfondenin järjestämässä seminaarissa (lisätietoja osoitteesta http://www.kulturfonden.fi/sv/evenemang/). Raportti on saatavilla samana päivänä verkosta osoitteesta  http://ktl.jyu.fi/julkaisut/julkaisuluettelo/julkaisut/2014/d111.

Lisätietoa tutkimuksesta:

Julkaisun tiedot:

PISA 2012: Resultatnivån i de svenskspråkiga skolorna i Finland. Heidi Harju-Luukkainen, Kari Nissinen, Sofia Stolt & Jouni Vettenranta. 2014. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto.

Saatavilla verkosta http://ktl.jyu.fi/julkaisut/julkaisuluettelo/julkaisut/2014/d111 ja painettuna Koulutuksen tutkimuslaitoksen asiakaspalvelusta, p. 040 805 4276, ktl-asiakaspalvelu@jyu.fi, www.ktl-julkaisukauppa.fi

Jaa |