Koulutuksen tutkimuslaitos

Luokanopettajia, englanninopettajia ja liikunnanopettajia tarvitaan lisää (tiedote 16.1.2012)

Valtakunnalliset opettajankoulutustarpeet ennakoitu vuoteen 2025

Kouluun tulevat ikäluokat ovat kasvamassa ja samaan aikaan suuria opettajaikäluokkia
on jäämässä eläkkeelle. Lisäksi monet opettajakoulutuksen saaneet henkilöt vaihtavat
opettajan työstä muihin tehtäviin. Siksi opettajankoulutusta tulee lisätä monilla aloilla,
jotta pätevien opettajien riittävyys voidaan taata tulevaisuudessa. Tämä on Jyväskylän
yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaiseman opettaja- ja
opettajankoulutustarpeita ennakoivan raportin keskeinen sanoma. Raportin ovat laatineet
yliopistotutkija Kari Nissinen ja professori Jouni Välijärvi.

Raportissa esitetään laskelmat, joilla ennustetaan yleissivistävän ja toisen asteen
ammatillisen koulutuksen kelpoisten opettajien valtakunnallinen tarve vuonna 2025 ja
arvioidaan tämän tarpeen tyydyttämisen vaatimaa opettajankoulutuksen volyymiä.
Laskelmien pohjana on käytetty Tilastokeskuksen tuoreimpia opettaja- ja
koulutustilastoja sekä väestöennustetta, eri tahojen laatimia eläkeikälaskelmia sekä
yliopistoista ja ammatillisista opettajakorkeakouluista saatuja tilastoja
opettajankoulutuksesta ja opettajaksi valmistuneista.

 

LUOKANOPETTAJATARVE KOROSTUU PERUSKOULUISSA


Selvityksen mukaan suurin lisäämistarve on luokanopettajakoulutuksessa, jossa vuotuisia
aloituspaikkoja tulisi lisätä yli 20 prosenttia nykytilanteeseen verrattuna. Eniten
luokanopettajatarvetta lisäävät kouluun tulevien ikäluokkien kasvu ja kelpoisten
luokanopettajien merkittävä työllistyminen muihin ammatteihin. Lisäksi pula kelpoisista
erityisluokanopettajista kasvattaa luokanopettajatarvetta välillisesti.
Peruskoulun ja lukion näkökulmasta aineenopettajakoulutusta tulisi lisätä eniten
englannin kielessä sekä liikunnassa ja terveystiedossa. Myös opinto- ja oppilaanohjaajien
koulutusta tarvitaan nykyistä enemmän. Eri yhteyksissä on usein puhuttu matemaattisten
aineiden opettajapulasta. Raportin mukaan aloituspaikkoja on tarjolla riittävästi, mutta
ongelmana on se, että niitä jää paljon täyttämättä. Erityisen vaikealta matemaattisten
aineiden tilanne näyttää ruotsinkielisessä opettajankoulutuksessa. Peruskoulun ja lukion
ennakoitujen aineenopettajatarpeiden perusteella taide- sekä reaaliaineiden kuten
historian ja yhteiskuntatiedon opettajien koulutusta voitaisiin jonkin verran vähentää.


SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KASVU NÄKYY AMMATILLISEN
KOULUTUKSEN OPETTAJATARPEISSA


Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa nykyisten opettajien keski-ikä on monilla
koulutusaloilla korkea, mikä lisää uusien opettajien koulutustarvetta. Tekniikan ja
liikenteen alan opettajista lähes 70 prosentin ennakoidaan jäävän eläkkeelle vuoteen 2025
mennessä. Erityisen suurta tekniikan ja liikenteen alan kelpoisten opettajien kysyntä on
ruotsinkielisessä ammatillisessa koulutuksessa. Suurin opettajatarpeen kasvu on kuitenkin
odotettavissa sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla, jolla työvoiman kysynnän yleensäkin
ennakoidaan lisääntyvän merkittävästi. Laskelmien mukaan ammatillista
opettajankoulutusta voitaisiin vähentää jonkin verran humanistisella ja kasvatusalalla,
kulttuurialalla sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla.
Tämä ennakointiraportti on tuotettu osana Euroopan sosiaalirahaston (ESR)
osarahoittamaa, opettajatarvetta ja opettajien osaamisvaatimuksia ennakoivaa
kolmivuotista Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä -tutkimushanketta. Hankkeen
kansallisena rahoittajana toimii Opetushallitus. Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopiston
Koulutuksen tutkimuslaitoksessa ja sen yhteistyökumppaneina ovat Opetushallitus sekä
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

LISÄTIETOJA:
professori Jouni Välijärvi, puh. 050 5677 210, jouni.valijarvi@jyu.fi
yliopistotutkija Kari Nissinen, puh. 040 805 4268, kari.nissinen@jyu.fi

TUTKIMUSRAPORTTI:
Kari Nissinen ja Jouni Välijärvi: Opettaja- ja opettajankoulutustarpeiden ennakoinnin
tuloksia. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 43/2011.
Raportti on saatavana verkosta: http://ktl.jyu.fi/ktl/julkaisut/luettelo/2011/g043
Painettuja mediakappaleita saa julkaisupäällikkö Jouni Sojakalta, puh. 040 805 4287,
jouni.sojakka@jyu.fi

Jaa |