Koulutuksen tutkimuslaitos

Korkeakoulujen uraohjauksessa on paljon hyvää ja rutkasti kehitettävää (tiedote 29.9.2011)

Korkeakoulujen uraohjauspalvelujen kehittämisessä ei ole kyse sopivien menetelmien puutteesta, vaan ensisijaisesti kokonaisuuden jäsentämisestä ja koko organisaation läpäisevästä strategisesta suunnittelusta, väittävät Sakari Saukkonen ja Kirsi Syynimaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta. Työnantajat arvostavat erityisesti valmista tutkintoa ja työelämätaitoja rekrytoidessaan korkeakoulutettuja, havaitsi Sanna Tuominen Turun yliopistosta tutkiessaan akateemisten työllistymistä.


– Uraohjauksen kehittäminen on usein yksittäisten opettajien harteilla, mutta tehokkaan uraohjauksen perustana on yhteisöllisyys, jossa koulutusorgani-saatioiden hallintohenkilökunta, opettajat ja opiskelijat toimivat yhdessä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Yksittäisten opettajien ja ohjaajien intoon perustuva kehittämistyö lisää eriarvoisuutta opiskelijoiden välillä, koska työn tulokset eivät jalkaudu tasaisesti koko organisaatioon, summaavat Saukkonen ja Syynimaa.


Saukkonen ja Syynimaa ovat toimittaneet juuri ilmestyneen verkkojulkaisun ”Korkeakoulujen uraohjauksen käytäntöjä kehittämässä”, jossa kuvataan suomalaisten korkeakoulujen uraohjaajien ponnisteluja uraohjauksen kehittämiseksi. Kokoomateos syntyi uraohjaajien asiantuntijaohjelman kehit-tämishankkeiden tuloksena ja tarjoaa autenttisen näkemyksen korkea-koulujen uraohjauksen arjesta. Julkaisun artikkelit osoittavat, että uraohjauspalveluiden kehittämistä voidaan lähestyä erilaisista näkökulmista onnistunein tuloksin. Uraohjaus nähdään laajana työkenttänä, jota ei tule sälyttää ainoastaan uraohjaajien vastuulle, vaan johon tarvitaan myös koko henkilöstön ponnistelua ja osaamista.

– Elinikäinen oppiminen ja ohjaus nähdään merkittävänä keinona yksilön työllistymisen parantamisessa ja osaamisen ylläpitämisessä. Tämän takia myös korkeakoulujen opetuksen työelämävastaavuuteen ja opiskelijoiden uraohjaukseen kohdistuu entistä enemmän vaatimuksia, arvioivat Saukkonen ja Syynimaa korkeakoulujen tilannetta.


Yleiset työelämätaidot avainasemassa työmarkkinoilla


Korkeakoulututkinto on perinteisesti avannut selkeän siirtymän työelämään. Korkeakoulualat poikkeavat kuitenkin toisistaan työnäkymien osalta ja toisaalta uudet korkeakoulutettavat sukupolvet pohtivat aiempaa monipuo-lisemmin työelämän eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Jo opintojen aikana työhön tai sen epävarmuuteen liittyvät kysymykset askarruttavat entistä enemmän nykyisiä korkeakouluopiskelijoita.


– Yleisten työelämätaitojen merkitys kasvaa jatkuvasti työelämässä. Työnantajat arvostavat erityisesti alan työkokemusta, valmista tutkintoa ja aktiivisuutta. Lisäksi työnantajat painottavat rekrytoinneissaan sitä, ettei opiskelun ja työn välissä ole mitään ”luppoaikoja”, kertoo johtava suunnittelija Sanna Tuominen Turun yliopiston työelämäpalveluista.


Uraohjaus on kaikkien yhteinen asia


Julkaisussa kuvataan niin hyviksi koettuja käytäntöjä kuin arjen työn haasteita. Erityisesti korkeakoulujen opettajat ovat tärkeässä asemassa, kun rakennetaan yhteyksiä opinnoista työelämään.


– Opetussuunnitelmallisesti mietitty ja sopivasti ajoitettu harjoittelu on avainasemassa, kun opinnoissa luodaan yhteyksiä työelämään, korostaa suunnittelija Saara Luhtaanmäki Oulun yliopistosta.


– Ryhmäohjauksessa kokemuksia jakamalla voidaan edistää opiskelijan opiskelukykyisyyttä. Opiskelijaa ei saa jättää yksin huoliensa kanssa, huomauttaa Vaasan ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja Riitta Aikkola vuo-sien ohjauskokemuksen perusteella.


Lisätietoja:


Tutkimuskoordinaattori Sakari Saukkonen, 050 428 5279, sakari.saukkonen@jyu.fi
Suunnittelija Kirsi Syynimaa, 0400 290 864, kirsi.syynimaa@jyu.fi


Julkaisu:
Saukkonen, Sakari & Syynimaa, Kirsi (toim.) (2011) Korkeakoulujen uraohjauksen käytäntöjä kehittämässä. Valtakunnallisen ohjausalan osaamiskeskuksen työpapereita 1. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.
Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2011091911420. Julkaisusarja löytyy Jyväskylän yliopiston JyX-julkaisujärjestelmästä osoitteesta https://jyx.jyu.fi/dspace/.

Jaa |