Koulutuksen tutkimuslaitos

Väitös 10.9.2010: Tutkimusmenetelmien hallinta rapautunut kasvatusalan koulutuksessa (Rautopuro)

Itä-Suomen yliopiston tiedote 2.9.2010:


Väitös kasvatustieteen alalta 10.9.2010
Väittelijä: KL, YM (Tilastotiede) Juhani Rautopuro
Väitösaika ja -paikka: 10.9.2010 klo 12.00 Itä-Suomen yliopisto,
Joensuun kampus, Sali AT100, Agora


Kasvatustieteissä on syntynyt parin vuosikymmenen aikana opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden menetelmällisesti "kadotettu sukupolvi", joka ei osaa tilastollisia menetelmiä, eikä välttämättä edes halua nähdä niiden merkitystä, toteaa Juhani Rautopuro Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa kasvatustieteen väitöskirjassaan "Sisyfoksen kivi? Tilastollisten menetelmien opetus ja oppiminen kasvatustieteissä.".

Rautopuron mukaan useissa tutkimuksissa on havaittu, että tilastollisten tutkimusmenetelmien koulutus yliopistoissa ei ole saavuttanut sille asetettuja tavoitteita.


– Jopa ihan perusmenetelmien kuten kuvioiden ja taulukoiden sekä kuvailevien tunnuslukujen käyttö on hapuilevaa, vaativammasta tilastollisesta päättelystä puhumattakaan. Seurauksena on se, että opinnäytetöiden ja tutkimusraporttien perusteella ei välttämättä selviä mitkä ovat tutkimuksen tulokset ja onko tutkija itsekään ymmärtänyt tekemisiään, kirjoittaa Rautopuro.


Tutkimusmenetelmien rapistunut tila muun muassa kasvatusalan koulutuksessa huolestuttaa hänen mukaansa menetelmiin vihkiytyneitä opettajia ja tutkijoita.


– Myös tämän tutkimuksen perusteella huoli on aiheellinen, toteaa Rautopuro.


Rautopuron tutkimuksessa tarkasteltiin tilastollisten menetelmien tilaa opiskelijoille suunnattujen kyselyiden ja diagnostisten testien perusteella, arvioimalla kahden itäsuomalaisen yliopiston pro gradu -töitä, tutustumalla referoituihin tutkimuksiin sekä selvittä-mällä menetelmäopintojen resursseja eri yliopistoissa.


Väitöstutkimuksen tulosten perusteella opiskelijoilla on runsaasti oppimista vaikeuttavia ennakkoluuloja ja -käsityksiä tilastollisista menetelmistä ja näiden muuttaminen on vaikeaa. Opetukseen ja oppimiseen varatut aika- ja henkilöresurssit ovat myös minimaaliset.


Tilastollisia menetelmiä soveltavissa tieteissä opettavana opettajana voi toimia lähes kuka hyvänsä, sillä mitään muodollisia vaatimuksia tai laadunvarmennusta tilastollisten menetelmien osaamisesta ei vaadita.


– Kaiken edellä mainitun seurauksena tilastollisten menetelmien soveltaminen ja raportoiminen on lievästi ilmaistuna sekavaa, kirjoittaa Rautopuro väitöstutkimuksessaan.


Muutosta tarvitaan niin koulutusresursseissa kuin asenneilmapiirissä.

– Opiskelijoiden ja tutkijoiden tulisi tiedostaa, että hyvä tutkimus edellyttää riittäviä menetelmällisiä taitoja aineistojen keruusta, mittareiden laadinnasta, aineistojen analysoinnista ja tutkimuksen raportoinnista.


Kansainvälisen tutkimuksen seuraaminen ja arviointi edellyttää myös näitä taitoja.


– Tutkimuksen taso määräytyy sen heikoimman osa-alueen perusteella, tiivistää Rauto-puro.

Vastaväittäjänä on akatemiaprofessori Erno Lehtinen Turun yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Jorma Enkenberg Itä-Suomen yliopistosta.

Lisätietoja:
Juhani Rautopuro
040-5562 748
juhani.rautopuro@jyu.fi
______
Juhani Rautopuro KL, YM (tilastotiede) toimii tutkijana Jyväskylän yliopiston Koulu-tuksen tutkimuslaitoksella.
Teos on jukaistu Koulutuksen tutkimuslaitoksen sarjassa Tutkimuksia 27, 166 s.,
Jyväskylä 2010. ISSN 1455-447X, ISBN 978-951-39-3978-6 (nid.),
ISBN 978-951-39-3979-3 (pdf).
Painetun julkaisun tilaukset ja tiedustelut:
Koulutuksen tutkimuslaitos, Asiakaspalvelu, puh. (014) 260 3220,
ktl-asiakaspalvelu@ktl.jyu.fi, www.ktl-julkaisukauppa.fi
Tilauskoodi T027, hinta 26 euroa.
Verkkojulkaisu: http://ktl.jyu.fi/img/portal/18549/T027_netti.pdf

Jaa |