Koulutuksen tutkimuslaitos

Jussi Välimaa Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtajaksi (tiedote 8.8.2017)

Professori Jussi Välimaa on aloittanut 1.8.2017 Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtajana. Tutkimuslaitoksen johtaja toimii myös koulutustutkimuksen professorina. Välimaa seuraa johtajana tutkimuslaitosta vuodesta 1996 luotsannutta professori Jouni Välijärveä. 

Jussi Välimaa siirtyi johtajaksi koulutuksen tutkimuslaitoksen korkeakoulututkimuksen professorin tehtävästä. Hän on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 1984 alkaen, tutkimuslaitoksessa vuodesta 1988 ja professorina vuodesta 2001. Koulutukseltaan Välimaa on filosofian tohtori. Tutkimuksessaan hän on analysoinut korkeakoulutusta empiirisen tutkimuksen avulla sekä edistänyt korkeakoulututkimuksen teoreettista keskustelua osana kansainvälistä tutkijayhteisöä.

Välimaa toimii aktiivisesti alan kansallisissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Hän on parhaillaan kansainvälisen korkeakoulututkijoiden järjestön puheenjohtaja. Hän on toiminut myös lukuisissa kansainvälisissä ja kotimaisissa arviointitehtävissä, mm. Korkeakoulujen arviointineuvoston jäsenenä vuosina 2012-13. Professori Välimaa on lisäksi johtanut laajoja kotimaisia ja kansainvälisiä tutkimushankkeita.

- Koulutuksen tutkimuslaitoksen keskeinen haaste on tehdä korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, joka avaa sekä näkökulmia koulutuksen ilmiöihin että tuottaa luotettavaa tietoa niin kansallisen tason päätöksenteon kuin oppilaitosten toiminnan tueksi, johtaja Jussi Välimaa määrittelee.

Välimaa saa johdettavakseen maamme huomattavimman koulutusta tutkivan yksikön, jossa työskentelee noin 80 henkilöä. Vuonna 1968 perustettu tutkimuslaitos toimii Jyväskylän yliopiston erillislaitoksena. Laitos tutkii koko koulutusjärjestelmää perusopetuksesta korkeakoulutukseen, aikuisten oppimiseen sekä koulutuksen ja työelämän suhteisiin. Myös oppiminen koulutusjärjestelmän ulkopuolella, kuten työelämässä ja verkkoympäristöissä, on tutkimuskohteena. Tutkimuslaitos on erikoistunut laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin, joista tunnetuin on PISA. Laitos tekee myös kansallisia sekä alueellisia oppimista ja yksittäisten koulujen toimintaa edistäviä tutkimuksia.

Lisätietoja:

Johtaja, professori Jussi Välimaa, puh. +358 400 248 112, jussi.p.valimaa@jyu.fi

Jaa |