Koulutuksen tutkimuslaitos

Eurooppalainen lukutaitoverkosto ELINET on avannut verkkosivunsa (ELINETin tiedote 10.6.2015)


Köln, 10.6.2015

ELINET-verkoston (European Literacy Policy Network) tavoitteena on kehittää lukutaitoon liittyviä linjauksia 28 Euroopan maassa, niin että heikon lukutaidon omaavien lasten, nuorten ja aikuisten määrää voidaan vähentää. Sivustolla www.eli-net.eu on tietoa verkoston toiminnasta, lukutaitoraportteja ja toimintatapasuosituksia verkoston jäsenmaille. Sieltä löytyy myös rahoituksen hakemiseen ja tiedottamiseen liittyviä työkaluja ja ohjeita sekä esimerkkejä lukutaidon edistämisen hyvistä käytänteistä. Sivusto on kaikkien vapaasti käytettävissä, ja sen sisällöstä hyötyvät esimerkiksi ministeriöt ja muut päätöksentekijät, oppilaitokset, järjestöt sekä kaikki lukutaidosta kiinnostuneet.

ELINET toimii neuvonantajana luku- ja kirjoitustaitoon liittyvissä kysymyksissä paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Se pyrkii myös lisäämään tietoisuutta lukutaitokysymyksistä. Toimintatapa on ainutlaatuinen, koska verkostotyössä tartutaan kaikkia ikäryhmiä ja lukemisen osa-alueita (luokkaopetuksesta vapaa-ajan lukuharrastukseen) koskeviin kysymyksiin. Ylhäältä alas etenevä lähestymistapa (tutkimukseen perustuvat ohjeet ja aineistot) yhdistetään hankkeessa joustavasti alhaalta ylös etenevään lähestymistapaan (hyvien käytänteiden analysointi, toiminnan kehittäminen). Verkostotyön tuloksena syntyy myös yhteiseurooppalainen lukutaidon edistämisen hyvien käytänteiden viitekehys sekä esimerkkikokoelma näistä hyvistä käytänteistä, 30 maaraporttia, tiedottamisen ja varainhankinnan työkaluja sekä yhteinen viestintäalusta.

Yhteistyöverkosto perustettiin helmikuussa 2014 Euroopan komission rahoituksella. Kölnin yliopiston professori Christine Garben johdolla koordinoima ELINET on 78:n lukutaitoa edistävän organisaation yhteenliittymä. Siihen kuuluu lukutaitoverkostoja, opetusministeriöitä, kansainvälisiä organisaatioita (kuten UNESCO), säätiöitä, kansalaisjärjestöjä, yliopistoja, opettajankoulutuslaitoksia, vapaaehtoisjärjestöjä ja muita alan sidosryhmiä. Suomesta verkostoon kuuluvat Jyväskylän yliopisto, Lukukeskus sekä FinRA.

Lisätiedot

Jaa |