Koulutuksen tutkimuslaitoksen tuleva johtaja Taina Saarinen on korkeakoulujen kansainvälisyys- ja kielipolitiikan asiantuntija.
Kuinka saada Suomeen muuttaneet ja täällä korkeakoulututkinnon suorittaneet opiskelijat jäämään? Entä kuinka saada rekrytoitua osaavaa kansainvälistä henkilökuntaa niin korkeakouluihin kuin muihinkin tehtäviin?
Helmikuun alussa aloittava Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja Taina Saarinen pohtii muun muassa näitä kysymyksiä jo nyt tutkimusprofessorin roolissaan. Saarinen on tutkinut kansainvälistymistä ja korkeakoulupolitiikkaa kielen näkökulmasta viitisentoista vuotta, eikä aihe ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, päinvastoin.
– Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon rakenteita, jotka ovat helppoja niille, jotka ovat käyneet täällä koulunsa ja oppineet tietyt tavat toimia. Mutta miten voidaan auttaa muualta muuttaneita navigoimaan näissä rakenteissa? Saarinen pohtii.
Saarinen huomauttaa, että on yksi asia saada kansainvälisiä opiskelijoita tai henkilökuntaa hakeutumaan suomalaisiin oppilaitoksiin. Tänne tuleminen ei kuitenkaan vielä tarkoita, että tänne jäädään: päätökseen vaikuttaa se, mitä seuraavaksi tapahtuu.
– Olisi löydettävä mieluinen opiskelupaikka tai mieluinen työ, päästävä sisään yhteisöön. Entä voiko puoliso saada täältä töitä, ja miten lasten varhaiskasvatus ja koulutus järjestyvät? Saarinen listaa kysymyksiä, jotka voivat olla jäämisen kannalta ratkaisevampia kuin vaikkapa kielitaidon oppiminen.
Haasteena on usein se, että maahan muuttavan perheen kohtaamat yhteiskunnan palvelurakenteet eivät keskustele keskenään, vaan viranomaiset toimivat omissa siiloissaan.
Sillä, että muuttaja ohjataan ensimmäiseksi suomen kielen kurssille, on hyvä tavoite. Saarinen kuitenkin toteaa, että tutkimusten perusteella asiat oikeastaan tapahtuvat silloin nurinkurisessa järjestyksessä.
– Niin korkeastikoulutettuihin kuin lähihoitajiinkin pätee sama. Kielitaitoa kertyy, kun muuttaja pääsee mukaan yhteisöön. Yhteisö on kielitaidon lähde, ei toisin päin.
Saarinen toteaa, että julkisuudessa työperäinen maahanmuutto esitetään usein pelkkänä huoltosuhdekysymyksenä, vaikka se on muuttajalle monien valintojen summa.
Muutenkin maahanmuutosta puhutaan ikään kuin Suomi voisi poimia tulijat omien tarpeidensa perusteella: korkeakoulutettuja asiantuntijoita, työvoimapula-alojen ammattilaisia, opiskelijoita, jotka jäävät tänne.
Euroopassa on paljon muita vetovoimaisia ja maanosan ulkopuolella paremmin tunnettuja maita, jotka niin ikään tarvitsevat työperäistä maahanmuuttoa.
– Sota, tulevat pandemiat ja ilmastonmuutos aiheuttavat sen, että globaali liikkuvuus lisääntyy. Miten Suomessa toimitaan sitten, kun jossakin muualla elinolot muuttuvat mahdottomiksi?
Saarinen toteaa, että tieteen tärkeä rooli on esittää kysymyksiä, joihin poliitikkojen tehtävä on etsiä vastauksia. Esimerkiksi Saarisen työpaikka Koulutuksen tutkimuslaitos tarjoaa hyvät puitteet käsitellä koulutuksen ja yhteiskunnan suuria tulevaisuuden kysymyksiä, mutta tutkijoilla ei ole poliittista päätösvaltaa.
– Isoista ratkaisuista ja niiden mahdollisista seurauksista pitäisi käydä politiikassa ideologista keskustelua, jotta ei sitten pari vuotta tehtyjen linjausten jälkeen tarvitse ihmetellä, miten tässä näin kävi.