Jo ensimmäisenä etäkoulupäivänä oman elämänsä projektipäälliköt erottuivat muista vanhemmista. Lapsille on laadittu lukujärjestykset ja perheelle ruokalistat. Ulkoilulle, ruutuajalle ja lautapeleille on omat tunnit, perjantaina tehdään pizzaa.
Vanhemmat keskustelevat lastensa kanssa fysiikan ilmiöistä ja isovanhempien kokemista kriiseistä kuten sodista tai kulkutaudeista. Tehtäviä seurataan digitaalisilla ajanhallintajärjestelmillä ja illalla kokoonnutaan juttelemaan yhdessä.
Päivien rytmittämisessä on järkeä sekä lasten että aikuisten kannalta. Töitä saa tehtyä edes välttävästi, eikä pää hajoa heti ensimmäisillä viikoilla.
Järjestys suojaa kaikkia.
Paitsi niitä, joiden kotona kukaan ei tee lukujärjestystä, ruokaa tai töitä.
Suomalaisen peruskoulun idea on niin nerokas, että sen äärelle pitää pysähtyä aina uudestaan. Tavoitteena on paitsi opettaa ja kasvattaa kokonaisia ikäluokkia, myös tasoittaa lasten taustoista syntyviä eroja.
Suomalaisessa koulussa kaikilla on lukujärjestys, välitunti, ruokaa, seuraa ja turvallisia aikuisia.
Monessa muussa maassa korkealaatuista opetusta saavat ne, joilla on kotonakin kirjoja, sivistystä, ruokaa ja turvallinen olo.
Suomalaisessa koulussa kaikilla on lukujärjestys, välitunti, ruokaa, seuraa ja turvallisia aikuisia.
Mikään systeemi ei voi taata jokaiselle samanlaista kotia.
Suomi tarjoaa jokaiselle samankaltaisen koulutaipaleen.
Sama idea on varhaiskasvatuksessa. Lapset halutaan päiväkotiin, vaikka vanhemmat olisivat kotona. ”Koti on lapselle paras paikka” ei yksinkertaisesti ole totta kaikkien kohdalla.
Entisessä maailmassa, siinä jossa oli muitakin huolia kuin korona, Suomessakin tavattiin huolestuneena Pisa-tuloksia, joiden mukaan oppilaan perhetausta vaikuttaa oppimistuloksiin entistä enemmän. Lasten tien tasoittaminen ei siis onnistu yhtä hyvin kuin aiemmin.
Vielä vuoden 2012 tutkimuksissa perhetaustan vaikutus oli Suomessa selvästi keskiarvoa vähäisempää. Vuosien 2015 ja 2018 tutkimuksissa perhetaustan vaikutus osaamiseen on lisääntynyt, ja Suomi on siirtynyt omasta kastistaan OECD-maiden keskiarvon tasolle.
Nyt kun koulua käydään etänä, yksi kysymys kuuluu: miten tasoittaa oppilaiden kotitaustan välisiä eroja, kun oppilaat ovat kotona, eivät koulussa?
Lasten hyvinvointi ei voi olla vain opettajien harteilla. Koulu ei ole paikka, jossa perhetaustojen erot syntyvät, vaan paikka, jossa vaikkapa sosiaali-, talous- ja työllisyyspolitiikka näkyvät. Suomessa joka neljäs lapsi asuu perheessä, jossa vanhemmilla on joko päihde- tai mielenterveys-ongelmia.
Kaikki eivät ole matkalla kohti yhteisöllisiä digikahveja, online-joogaa, arvojen selkiytymistä ja kotiolojen koronahyggeä.
Monelle koululaiselle tutun aikuisen rauhallisuus ja turva voi olla nyt arvokkaampi asia kuin etätehtävien suorittaminen. Kouluun ei pääse, mutta onneksi on opet, erityisopet, koulunkäyntiavustajat ja internet. On jalkautuvaa nuorisotyötä, Lapselle lounas-kampanja, Sekaisin-chat, yksilöiden ja yhteisöjen pyörittämät ideointipalaverit siitä, miten nyt voisi auttaa.
Emme tiedä tulevasta paljon mutta tämä on selvää: kaikki eivät ole matkalla kohti yhteisöllisiä digikahveja, online-joogaa, arvojen selkiytymistä ja kotiolojen koronahyggeä.
Talouskriisikin on aina myös inhimillinen kriisi.
”Kasvatus- ja koulutusalan luonnonlaki on se, että vanhempien koulutustausta on yhteydessä lapsen osaamiseen.”
Näin sanoo Arto K. Ahonen, Pisa-tutkimusten kansallinen tutkimusjohtaja koulutuksen tutkimuslaitoksessa Jyväskylän yliopistossa. Vaikka esimerkiksi sukupuolten välinen ero lukutaidossa on Suomessa OECD-maiden suurin, sukupuoli selittää osaamisen vaihtelusta vähemmän kuin perhetausta.
Ahonen tuntee Pisa-tutkimusten metodit ja tulokset, mutta muistuttaa, että Pisasta ei löydy tyhjentävää vastausta siihen, mistä kasvaneet erot johtuvat.
Näinä aikoina moni arkinen asia saa kyyneleet silmiin.
Yksi näkökulma löytyy perheitä ja huono-osaisuutta tutkineilta. Suomessa lapsiköyhyys on lisääntynyt vuodesta 2012 lähtien. Esimerkiksi Pelastakaa lapset -järjestön Lapsen ääni-kyselystä käy ilmi, että köyhien perheiden lapset saavat koulunkäyntiin vähemmän tukea vanhemmiltaan kuin muut. Lapset murehtivat myös aikuisten murheita: rahapulaa, pahaa oloa, häpeää siitä, ettei voi matkustella tai pyytää rahaa uusiin lenkkareihin.
Tähan voi samaistua aikuisenakin: on vaikea tehdä töitä, jos voi huonosti.
Näinä aikoina moni arkinen asia saa kyyneleet silmiin. Yksi on ajatus siitä, että näkisi tutut lapset tungeksimassa välitunnilta luokkiin. Pöydät ja tuolit kolisevat, tunti alkaa. Opettaja näkee edessään 24 lasta, vierivieressä, ihan lähekkäin.
Onko koulun isoin arvo se, että siellä ollaan kaikki yhdessä?
Reetta Räty
Kirjoittaja on toimittaja ja yrittäjä, joka on tehnyt viime vuodet tutkimusryhmän kanssa töitä Itä-Helsingin kouluissa.
Kolumnista voi keskustella 31.3. klo 23:00 asti.