Ei ole koulun vika

Pojat pärjäävät koulussa tyttöjä huonommin. Ongelma on tiedetty vaikka kuinka kauan, eikö sen voisi jo korjata?

suoraan sanoen
Teksti
Pauliina Penttilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kouluun mennessään tytöt ja pojat ovat samalla lähtötasolla, kertoo Koulutuksen arviointiviraston tuore selvitys. Milloin poikien tulokset heikkenevät, tutkimusprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopistosta?

”Erot näkyvät jo neljännellä luokalla tehtävissä kansainvälisissä testeissä. Tytöt ovat edellä lukutaidossa, luonnontieteissä ja matematiikassakin hiukan. Pisa-tutkimuksessa on sama trendi. Luonnontieteissä ero on levähtänyt OECD-maiden suurimmaksi.”

 

Poikien huonosta menestyksestä on puhuttu iäisyys. Miksi asiaa ei ole korjattu?

”Syyt ovat monimutkaisia. Niistä tarvittaisiin laajaa, monitieteistä tutkimusta.”

 

Onko syitä siis etsittävä muualta kuin koulusta?

”Muualtakin. On viitteitä esimerkiksi siitä, että kodin tuki vaikuttaa poikiin enemmän kuin tyttöihin. Vanhempien sosioekonominen asema näkyy entistä enemmän koulumenestyksessä, ja Pisassa tyttöjen ja poikien välinen ero on selvin luokituksen alapäässä.”

 

Eikö vika olekaan siinä, että opettajat ovat naisia?

”Heh. Missään ei ole näyttöä siitä, että opettajan sukupuolella olisi yhteyttä oppimistuloksiin.”

 

Voisiko asiaan jotenkin puuttua myös koulussa?

”Kouluja on yhdistetty, resursseja leikattu ja ryhmäkokoja kasvatettu. Pitäisi puuttua niin, että huolehditaan opettajien hyvinvoinnista, sillä se ei voi olla näkymättä oppilaissa.”

 

Miten koulun tasa-arvoa pitäisi parantaa?

”Kaipaan laajaa keskustelua siitä, millainen peruskoulu halutaan ja kenen se on. Tarvitaan sekä opetussuunnitelmaprosessin tarkastelua että koulutuspoliittisia päätöksiä, jotka kantavat yli vaalikausien. Enemmän tutkimukseen pohjautuvaa päätöksentekoa ja vähemmän lobbareiden kuuntelua.”