Aikuisillakin on eri kehitystasoja – ja teorian mukaan suurin osa meistä ei ole tarpeeksi kypsä moderniin elämään

Moni ajattelee ihmisen kasvavan aikuiseksi ja olevan sitten ikään kuin valmis. Kehityspsykologisten teorioiden mukaan aikuisillakin on kuitenkin useita eri kehitysvaiheita, mutta moni meistä ei koskaan saavuta korkeimpia.

hminen kehittyy aikuisena pikkuhiljaa, kun suhde omaan itseen muuttuu.

| Päivitetty

Kaipaatko hyvää luettavaa? HS julkaisee uudelleen parhaita lukemistojuttujaan. Tämä juttu on julkaistu alun perin kesäkuussa 2020.

Lapset kehittyvät vaiheittain kyselykaudesta uhmaiän kautta murrosikään.

Mutta myös aikuisilla on kehitysvaiheita. Aikuisuudessa ne jäävät helposti huomaamatta, sillä aikuisten tietoisuuden kehitys ei ole välttämättä yhtä selkeää kuin lapsilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat