Onko suomalaisten lukutaito lähtenyt nousuun? Uusi Pisa-vertailu julkaistaan aamulla kello 10

Viime vuoden keväällä pidettyjen tuoreimpien testien ”pääaine” oli nyt kolmatta kertaa lukutaito, kuten oli myös kaikkien aikojen ensimmäisessä Pisassa vuonna 2000.

Lukutaito on huolipuheista huolimatta yhä suomalaisnuorten vahvuuksia, ja jo edellisissä eli vuoden 2015 testeissä pistemäärä lähti hienoiseen nousuun.

| Päivitetty

Uusin, noin 600 000 koululaisen osaamista lähes 80 maassa tai talousalueella mittaava teollisuusmaiden järjestön OECD:n Pisa-tutkimus julkaistaan tiistaina. Suomesta 15-vuotiaita osanottajia oli mukana nyt noin 8 000.

Viime vuoden keväällä pidettyjen tuoreimpien testien ”pääaine” oli nyt kolmatta kertaa lukutaito, kuten oli myös kaikkien aikojen ensimmäisessä Pisassa vuonna 2000.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat