Urasuunnittelutaitoja jäsentävä selvitys

Miten elinikäiset urasuunnitelutaidot vahvistuvat?

Urasuunnittelutaitojen edistämishankkeessa kehitetään urasuunnittelutaitojen kansallista viitekehystä sekä suunnitellaan toimenpiteitä urasuunnittelutaitojen kehittämiseksi ja kehittymisen seurantaan eri kohderyhmissä.

Tässä urasuunnittelutaitoja jäsentävässä selvityksessä luodaan kuvailevaa synteesiä urasuunnittelutaitojen kuvauksista, määritelmistä ja jäsennyksistä kansalliseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen pohjautuen. Selvityksessä tarkastellaan myös urasuunnittelutaitojen kehittymisen mittaamisen mahdollisuuksia. Selvityksessä tuotetaan konkreettisia näkökumaehdotuksia urasuunnittelutaitojen viitekehyksen kehittämisen tueksi Suomessa. Hanke on osa TEM:n ja KEHA-keskuksen koordinoimista elinikäisen ohjauksen valtakunnallisista kehittämishankkeista ja se toteutetaan Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella 1.10.2022 - 31.3.2023.

  • Selvityksen loppuraportti:
    Vuorinen, R., Kettunen, J., Ruusuvirta-Uuksulainen, O. & Kukkaneva, E. (2023). Urasuunnittelutaitoja jäsentävä selvitys ja näkökulmia jatkokehittämistä varten. Raportteja ja työpapereita 2. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. https://doi.org/10.17011/ktl-rt/2

    Video: Uusi DOTS-malli yhteiskehittämisprosessin lähtökohtana

 

Lisätietoja:
Jaana Kettunen, sähköposti: jaana.h.kettunen@jyu.fi, puhelin: 040 805 4255

EU_Next generation