Presidentti Halonen: PISA vahvistaa kansallista itsetuntoa

Presidentti Tarja Halonen osallistui Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen (KTL) järjestämään PISA-tutkimuksen voima ja vaikutukset -paneelikeskusteluun 18.7.2019 Porin SuomiAreena –tapahtumassa. PISA-paneelikeskustelu veti kauppakeskus Puuvillan katsomon täyteen.

Kuva: SuomiAreenan kuvapalveluPaneelissa käsiteltiin PISA-tutkimusta ja suomalaista peruskoulutusta niin tutkijoiden, päätöksentekijöiden kuin opettajan työn näkökulmasta. Paneelikeskustelussa olivat Tarja Halosen lisäksi mukana PISA-tutkimuksen kansallinen tutkimusjohtaja Arto Ahonen (KTL), opetusneuvos Najat Ouakrim-Soivio (opetus- ja kulttuuriministeriö), dosentti, apulaisprofessori Juhani Rautopuro (KTL) sekä kehittämispäällikkö Jaakko Salo (Opetusalan ammattijärjestö OAJ). Paneelikeskustelun juonsi dosentti, yliopistotutkija Terhi Nokkala (KTL).

Koulutuksen tutkimuslaitos toteuttaa merkittävimpien kansainvälisten oppimistulosten arvioinnin Suomen osalta. Seuraavat PISA-tulokset julkaistaan loppuvuodesta 2019. PISA-tulosten julkistaminen nostaa tyypillisesti varsin vilkkaan keskustelun oppimistuloksista ja koulutuspolitiikasta Suomessa.

Vaikka PISA-tutkimuksen sekä muidenkin arviointitutkimusten tulokset ovat olleet Suomen osalta osin laskusuuntaisia, todettiin paneelikeskustelussa yksimielisesti, että Suomi voi edelleen olla ylpeä koulutusjärjestelmästään, opettajistaan ja oppilaistaan. Presidentti Halonen korosti, että PISA vahvistaa kansallista itsetuntoa.

Toisaalta todettiin, että säästöliekillä ei voida kauan menestyä. OAJ:n Jaakko Salo peräänkuuluttikin konkreettisia ratkaisuja, kuten lisäresursseja erityisopetuksen lisäämiseksi.

- Tavoitteet esimerkiksi PISA-tulosten suhteen eivät ole realistisia, jos samaan aikaan leikataan. Suomalaiset opettajat ovat todella hyviä, mutta eivät he pysty monistamaan itseään tai parantamaan suoritusta ilman tukea, Salo painotti.

Juhani Rautopuro myös muistutti, että PISA tai muutkaan arviointitutkimukset eivät yksin kerro kaikkea.

- Tiedämme paljon siitä, mitä koulussa tapahtuu. Sen sijaan rajallisemmin tiedämme siitä, mitä nuorille tapahtuu koulun ulkopuolella ja mikä yhteys sillä on oppimistuloksiin, Rautopuro pohti.

Keskustelun tallenne (mp4, kesto 1h) Jyväskylän yliopiston Moniviestimessä: https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/erillis/ktl/pisa-tutkimuksen-voima-ja-vaikutukset/tallenne

Presidentti Haloselle lahjoitettiin paneelikeskustelun yhteydessä vuonna 2018 ilmestynyt PISA pintaa syvemmältä. Se on ensimmäinen suomenkielinen vertaisarvioitu, tieteellisen kustantajan julkaisema PISA-raportti. Julkaisu on maksutta luettavissa Jyväskylän yliopiston avoimessa JYX-julkaisuarkistossa. Painetun kappaleen voi ostaa Jyväskylän yliopiston verkkokaupasta.

SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen, maksuton keskustelutapahtuma. Kesällä 2019 tapahtuman teemana oli tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. Kävijöitä eri tilaisuuksissa oli yhteensä 73 000. SuomiAreena järjestetään seuraavan kerran heinäkuussa 2020 ja tuolloin tapahtuman teemana on kestävä kehitys.